jo etukäteen Veronan poikimisesta. Silmilläni sitä hyväillen katson, kun sen  utare alkaa kasvaa, ja epäilen, ettei sen tiineys kestä laskettuun aikaan 3.4. asti. Tarkistan sen siemennyksen ja epäilen sen tulleen jo ensimmäisestä kerrasta tiineeksi. Verona on yksi huippulehmistämme, sen ensimmäinen täysi tuotoskausi tuotti 8582kg ensiluokkaista maitoa, toinen 9247kg ja kolmas huikeat 12128kg!! Siltä on lupa toivoa tasaista huipputuotosta ja koska se on navettamme kilteimpiä lehmiä, tiedän sen pitämisen olevan pelkkää iloa. Muistan Veronan oikeassa etuneljänneksessä olevan vanhan vedinpolkemavamman: pienen kielekkeen joskus aikanaan revennyttä ihoa, mutta joka on jo parantunut ja vain pieni muisto menneestä.

Kuljen lantakolan kanssa pitkin käytävää ja työntelen yön aikana läjiin jääneitä sontia pois. Kun pääsen Veronan kohdalle, näen, että sen poikimisen aika on tullut. Vasemmasta etuneljänneksestä kiemurtelee kullankeltainen ternimaitovana tehden lattialle lammikon, ja Verona seisoo pää painuksissa kuin kuunnellen. Käyn sytyttämässä valot ja tökin loput sonnat ritilään. Laitan Veronalle nyloniset nilkkakahleet ja lehmä hyväksyy ne muutamalla jalannostolla koettaen uutta rajoitetta. - Etpähän liukastu, kun alat työntää, sanon ja silitän sen kuvetta.

Käyn siivoamassa myös toisen lehmärivin ja silmäni hakeutuvat katsomaan Veronaa. - Verona poikii, sanon miehelle. - Mutta sillä ei ole kaikki kunnossa. Taidan kopeloida, mikä on pielessä.

Riisun fleecetakkini ja pesen käteni lämpimällä vedellä miltei kainaloon saakka. Lorautan kädelleni myös Betadinea, ja lisään sitä reilusti myös pesuveteen, jonka vaivalloisesti kannan lehmän taakse. Mies kantaa sylissään pehkuja ja tulee pitämään häntää. Työnnän käteni lehmän emättimeen pestyäni ulkosynnyttimet huolella. Pääsen kyynärpäätä myöten sisälle ja diagnoosini on selvä: - Tällä on kohtukierre, kukahan eläinlääkäri päivystää?

- Ootko varma, mies kyselee, mutta minä pesen jo saappaitani ja kiiruhdan sisälle etsimään päivystävän numeroa sanomalehdestä. Selaan kolmatta lehteä, kun perässäni tullut mies löytää oikean kohdan. Soitan päivystävälle ja katson kelloa: 6.29. Ilmoitan kohtukierteestä ja eläinlääkäri varmistaa vielä osoitteen. Lähdemme takaisin navetalle ja käsken Veronan makuulta ylös, jotta se ei työntäisi niin kovasti turhaan nyt tiuhaan tulevien supistusten tahdissa.

Kymmenen minuutin päästä puhelimeni soi ja näytössä vilkkuu äsken vastanneen päivystävän eläinlääkärin numero. Vastaan ja eläinlääkärin ääni sanoo: - Toinen eläinlääkäri tulee teille, vaikka hänellä varmaan hetken kestääkin. Lääkäri tulee kuitenkin niin pian kuin voi, minun täytyy olla aivan toisella suunnalla tänään. Kiitän, ja kummastelen, tuliko eläinlääkärille joku kiireellisempi sairastapaus ja yritän miettiä, mikä sairastuminen menisi kohtukierteenkin edelle. Keksimme miehen kanssa poikimahalvauksen ja kohdun ulosluiskahduksen hoidon kiireellisemmiksi kuin epänormaalin poikimisen avustamisen, ja toivon tuolle toiselle sairastuneelle paranemista.

Mies jatkaa lypsyä ja minä vahdin eläinlääkärin tuloa ja Veronaa. Käsken Veronan toistuvasti ylös, sillä se yrittää poikia voimiensa takaa, vaikka kohdussa oleva kierre estää vasikan ulostulon. Voivottelen ääneen ja lupaan Veronalle eläinlääkärin tulevan "ihan kohta". Miehelle sadattelen ääneen lääkärin viipymistä ja neljänkymmenenviiden minuutin päästä ensimmäisestä puhelustani päätän soittaa.

Iloinen ääni vastaa ja pahoittelee, että hänen täytyy viedä lapsensa ensin hoitopaikkaan. - Tulen puolessa tunnissa, hän kuitenkin lupaa ja minä toivon, että hän sittenkin joutuisi vaikka vähän nopeammin. Verona on taas heittäytynyt maate ja ponnistelee tosissaan. Käsken sen taas ylös ja se ölähtää noustessaan. Kipeäksi menee. - Kestä vielä, kestä.

Neljäkymmentäviisi minuuttia on kulunut soitostani tuuraajalääkärille, kun hän tulee ja pahoittelee viipymistään. Eläinlääkäri pukee pitkät hanskat, niiden päälle lateksihansikkaat ja kokovartalokumipuvun. Harmittelen suuria saappaitamme, ja lupaan hommata myös paremmin naisille sopivat kumpparit eläinlääkärin käyttöön. Eläinlääkäri työntää kätensä lehmän sisään pestyämme taas sen ulkosynnyttimiä ja mies kysyy lypsettävän lehmän vierestä, mikä mahtaa olla diagnoosi?

- Sinun vaimosi diagnoosi oli ihan oikea, eläinlääkäri vastaa ja sanoo vielä, että vaimoja kannattaa yleisesti aina uskoa. - Kyllä tämä kohtukierre on, yritän saada sen auki, kyllä tässä vielä ehkä hyvin käy, hän vakuuttelee. Pidän häntää ja lehmä ponnistelee eläinlääkärin yrittäessä käännellä kiertyneessä kohdussa olevaa vasikkaa parempaan asentoon jotta kohtukierre voisi samalla aueta. Kirkkaita ja kellertäviä nesteitä tulee lehmän ponnistellessa kuin saavista kaataen ja eläinlääkäri varmasti arvostaa yllään olevaa kumipukua. Siinä vasikkaa käännellessään hän pahoittelee viipymistään ja kertoo, ettei saanut tietoa töihintulonsa tarpeellisuudesta ennen kuin minä olin eläinlääkärille soittanut. Varsinaisella päivystäjällä kun oli tullut jotain "muuta menoa", eikä tämä ollut ilmoittanut tuuraajalleen ajoissa. - Että ei sitten mitään kiireellisempää sairastapausta? ihmettelen ja saan vastaukseksi, että ei, vaan koulutusmatka ulkomaille.

Kun eläinlääkäri saa vasikan jalat näkyviin - ne ovat takajalat - kiinnitämme niihin ketjut vetämistä varten ja mies tulee lypsyltä avuksi. Mies vetää kaikin voimin lehmän ponnistellessa myös, mutta vasikka ei liikahdakaan. Eläinlääkäri hakee erityisen vetoapulaitteen, jossa tangon yksi osa tuetaan lehmän takareisiä vasten ja narut laitetaan vasikan jalkoihin. Kierretangossa on laite, jota heiluttamalla veto kiristyy sykäyksittäin "pakolla". Sekään ei saa vasikkaa näkyviin sen enempää ja eläinlääkärikin on ihmeissään.

Päätämme löysätä vetolaitteen ja kokeilla kenties jotain muuta. Kun vasikka liukuu muutamia senttejä sisäänpäin vetolaitteen löystyessä, lehmän emättimestä roiskahtaa paljon verta. Soitan lisää vetoapua, jotta vasikka saataisiin ulos pian. Eläinlääkäri päättää antaa lehmälle kalsiumia suoneen lisätäkseen sen voimia ja supistuksia. Mies jatkaa lypsyä ja minä pidän lehmän päätä. Käännän päätä oikealle ja eläinlääkäri etsii suonta kaulasta. Vaikka hän etsii ja tökkää vähän väliä arvelemaansa hyvään kohtaan, pisaraakaan verta ei valu, ja se on meistä molemmista todella kummallista. Käännän Veronan pään vasemmalle ja pitkän etsimisen jälkeen suoni löytyy, mutta veren virtaus on heikkoa. - Tälle pitää antaa kohta myös vettä. Tuntuu niin kuivalta, ja jospa se ei ole juonut pitkään aikaan yrittäessään poikia, eläinlääkäri sanoo.

Kalsium menee suoneen hitaasti pullosta pulputtaen ja lehmä alkaa nojata päällään enemmän minuun. - Voi Verona, sanon, jospa tämä olisi kohta ohi. Silitän sen poskea ja eläinlääkäri ottaa neulan pois sen kaulasta. Kiirehdin hakemaan sille vettä ja kun tuon juomista uudessa sankossa, näen, kuinka Verona kallistuu hiljalleen kyljelleen, oikaisee päänsä kuin hidastettuna ja kieli valahtaa suusta.  - Hei, älä kuole!! sanon. - Nyt tää kuolee. Hei, Verona!! huudan ja taputan sitä etulavalle. Kokeilen sen silmää ja sen nielu tekee muutaman pienen nielemisliikkeen. - Kuoliko se?

- Ei voi olla, ei se voi kuolla, sanoo eläinlääkäri. - Ei näin nopeasti, ei.

Mutta kyllä se on kuollut. Verona ei reagoi silmästään, ei enää mistään. Ei se hengitä. Poika ehti tulla koulusta juuri, hälytettynä vetoavuksi, parahultaisesti näkemään, kun Verona kuolee. - EIIII!!!

Kuumat kyyneleet polttavat silmien takana, mutta niiden aika ei ole nyt. - Haluatteko, että avaan sen ja katsotaan, mihin se kuoli? eläinlääkäri kysyy valmiina palvelemaan meitä parhain mahdollisin tavoin. - Ei, ei tarvii. Ei se sitä takaisin tuo. Hirvee sotku vaan tulisi. Ei tarvitse, kiitos kumminkin, vakuuttelemme miehen kanssa kuin yhdestä suusta. Eläinlääkäri kumartuu Veronan pään puoleen ja raottaa silmää. - Mutta katsos. Ihan valkea. Niin minä arvelinkin. Ei se kuole kalkkiin noin heti, nopeasti - se kuoli verenhukkaan. Ihan valkoiset limakalvot, kaikki veri on kohdussa, eläinlääkäri selittää. -Kun kohtu on kiertynyt, siellä verisuonetkin ovat kiertyneet. Joskus ne eivät kestä sitä, kun ne sitten avautuvat. Tai sitten vasikka jumiin jäädessään repi kohdun tai isoja verisuonia. Me emme mahtaneet tälle mitään. Harmi, että kuoli.

Laittelemme hiljaisina eläinlääkärin tavaroita pois. Eläinlääkäri tarkastaa puhelimensa, johon ei ole tullut soittoja tai viestejä. Minun puhelimeni sen sijaan piippaa: Vieläkö eläinlääkäri on teillä? Sanotko että soittaa heti meille, meillä kamala poikiminen eikä miesten kädet yllä edes koskemaan vasikan päätä, vain jalat tulossa. Soitan numeroon ja naapurin emäntä vastaa hädissään. Annan puhelimen eläinlääkärille ja hän lähtee kiirehtimään toiseen navettaan. Saan kuulla päivällä, että vasikka menetettiin, mutta emä säästyi eläinlääkärin tekemän keisarinleikkauksen ansiosta. Naapuri oli facebookista huomannut viestini lehmän kohtukierteestä ja siitä tiesi soittaa minulle, kun ei saanut eläinlääkärin puhelimeen yhteyttä.

Eläinlääkärin lähdettyä ilo Veronan poikimisesta on vaihtunut silmien takana kuumottaviin kyyneliin. Harmissani kävelen sisälle ja ilmoitan Veronan raatokeräilyyn. Vasikan sorkat sojottavat sen emättimestä ja sen silmät ovat jo kuopalla, kun kiinnitämme pitkän kuormaliinan sen takajalkoihin ja vedämme sitä traktorilla tallin oven kautta ulos. Hitaasti, mutta varmasti se liikkuu kohti ovea ja ulos keväthyyhmäiselle pihalle. Raatokeräilystä soitetaan ja ilmoitetaan, että Veronan raato tullaan hakemaan jo samana päivänä. Muutaman tunnin ajan lehmäraukka rötköttää traktorin suuressa kauhassa etupihallamme meilletulijoiden kauhuna. Tämä on maalaiselämää: kuolema on aina läsnä.

Iltapäivällä selaan NautaNettiä ja löydän kolme mieleistä holsteinlehmää lopettavasta karjasta. Soitan jalostusneuvojalle ja kuuntelen lisätiedot. Lopetan puhelun ja kerron tekeväni tarjouksen pian. Laskin sauhuten lasken lehmien arvoja, alveja ja mietin, mikä piristäisi karjaamme huippu-Veronan juuri kuoltua. Tarvitsemme täytettä kolmeen tyhjään parteemme, järkeilen ja päädyn tarjoamaan yhtä summaa. Jalostusneuvoja kertoo soittavansa lähipäivinä, kun saa tilalta vastauksen tarjoukseeni. Kuitenkin hän soittaa jo puolen tunnin päästä ja kertoo, että tarjoukseni on hyväksytty! Meille muuttavat seuraavalla viikolla Ulla, Äkri ja Avatar, kaikki yli 10000kg:n tuotoksia lypsäneet. Ullan nimi on enteellinen, ja tunteilen jo sitä. Hykertelen jo hieman myös sen elinikäistuotosta: neljä kautta ja 42000kg maitoa!

**

Soitan numerotiedusteluun ja kysyn turhaan kotikuntamme eläinlääkärien esimiestä. He eivät sitä löydä ja klikkaan itseni puhelimella internettiin ja googlaan tuloksen. Löydän esimiehen ja esitän asiani. Saan kuulla varsinaisen päivystäjän huomanneen edellisen iltana klo 22 passinsa menneen vanhaksi, ja päättäneen sitten aamulla lähteä metsästämään uutta päästäkseen myöhemmin päivällä johonkin reissuun toiseen EU-maahan. Haukon henkeäni ja sanon ponnekkaasti esimiehelle, ettei tämmöinen ole hyvän toimintatavan mukaista. Esimies yrittää rauhoitella ja esittää vaihtoehdoksi, että eläinlääkärin viipymisen syy olisikin ollut toinen sairasmatka, mutta en hyväksy tätä vaihtoehdoksi. - Se olisi silloin sitten sillä selvä, vastaan. - Mutta tämmöinen syy ei ole silti mitenkään hyväksyttävä! Eläinlääkärin on töissä ollessaan sitouduttava hoitamaan työnsä, ja meidän on voitava siihen luottaa! paasaan ja esimies tuntuu ymmärtävän harmitukseni. Korostan, että emme kritisoi millään tavalla meille lopulta tulleen ja lehmää varmasti parhaalla tavalla hoitaneen eläinlääkärin toimia, ja että vain tämän varsinaisen päivystäjän töihin lähtemättömyys ja asioiden ennalta selvittämättömyys nyt harmittaa.

Esimies vielä väittää, että emme voi mitenkään todentaa lehmän kuoleman johtuneen eläinlääkärin viipymisestä, mutta tiukkaan vielä vastauksen kysymykseeni "Jos poikiminen on käynnissä, lehmää supistaa ja se työntää kovasti jopa parin tunnin ajan ja synnytyksen esteenä on kohtukierre ( tai vasikan asentovirhe ), EIKÖ se vaikuta haitallisesti KOHDUN RASITUSKESTÄVYYTEEN ja sillä tavoin voi aiheuttaa kohdun tai sen verisuonen/suonten repeämisen ja tämänkaltaisen kuoleman?" ja esimies vastaa: "Olet oikeassa, kyllä se vaikuttaa."

Olen hetken aikaa paremmalla mielellä keskusteltuani esimiehen kanssa, mutta mitä enemmän itse ja toisten kanssa tätä asiaa pohdin, sitä tärkeämmältä tuntuu jättää päivystävän eläinlääkärin toiminnasta kirjallinen kantelu.

Annan kuumien kyynelten tulla. Voi Verona!