pamppaillen jännityksestä valitsen numeron lankapuhelimessa. Hetkeä aikaisemmin olen juuri lukenut paikallislehdestä vuoden lomittajaksi valitun henkilön haastattelun ja kun jutun loppuun on kirjoitettu: "Lomittajaksi haluavia ammattitaitoisia henkilöitä tarvitaan töihin.", minä olen päättänyt ilmoittautua.

Lyhyen puhelun jälkeen minut on pestattu, noin vain puhelimessa, maatalouslomittajaksi kotikuntaani. On sovittu, että aloitan syyskuun alussa, että ehdin järjestää hoitopaikan vuoden ikäiselle esikoiselleni näiden kahden elokuisen viikon aikana. Kuitenkin kahden päivän päästä ensimmäisestä yhteydenotostani lomatoimistoon minulle soitetaan. - Olisi tarvetta jo huomisesta alkaen, pääsisitkö mitenkään aloittamaan? Kuulen lupautuvani töihin, vaikka minulla ei ole aavistustakaan, minne lapseni laitan.

Turvaverkko ottaa kopin muuttuneesta tilanteestani, ja lapsenhoito järjestyy muutamalla puhelinsoitolla heti seuraavaksi aamuksi. Ihanat läheiseni, ajattelen. Työpaikan saamisen innostus muuttuu jännitykseksi, ja aikaisin aamulla - työaamunani - olen aivan varma, että en osaa mitään, vaikka olenkin kouluttautunut karjanhoidon ammattilaiseksi paria vuotta aiemmin kiitettävin arvosanoin. Olenhan nyt viimeiset vuodet lypsänyt vain kuttuja, enhän minä hyvänen aika edes tiedä, miltä lehmän utare tuntuu - mistä minä voin tietää, millainen se on, kun se tyhjenee. Apua!!

Emäntä ottaa minut vastaan hymysuin. Häntä on "varoitettu" vasta-alkajaisuudestani, ja hän jaksaa kannustaa. - Lypsä vain rauhassa, osaat varmasti, hän rohkaisee, kun tuskailen lypsämistä ja maidon loppumisen huomaamista. - Enkä tule tarkistamaan, hyvä se on.

Tilalle syntyy omituinen vasikka: sillä on alaleuka liian pitkä, ja yläleuan yli jatkuvassa osassa on erikoisen pieniä hampaita. - No, juotetaan sitä nyt kumminkin, kun se pystyy juomaan. Teurastetaan sitten omaan pakastimeen, kun ei siitä taida kunnon eläjää tulla.

Pääsen käsiksi kaikenlaisiin lypsykarjatilan töihin ja huomaan osaavani. Hymyilevä innokkuuteni otetaan lämpimästi vastaan ja työintoani jopa toppuutellaan. Kun kyselen lisähommia odotellessani lypsykoneen huoltomiehen korjatessa lypsykonetta sen rikkouduttua, minun käsketään istua ja odottaa, että valmista tulee.

Emäntä neuvoo minulle tärkeimmät tarkastettavat asiat, jos olisin lomituspaikassa yksin vastuussa. En koskaan unohda, että minun pitää tarkastaa lypsykoneen konehuoneesta öljyn määrä, maitohuoneesta tankista maidon lämpötila, ja kirjoittaa paperille ylös lypsyjärjestys ja tärkeimmät työt, jos jään yksin töihin. Kun lopetan työrupeamani, joka oli kerralla viiden päivän mittainen, emäntä painaa käteeni pienen pussin, jossa on itsetehty pyjama pojalleni. Liikutun ystävällisyydestä ja tiedän muistavani aina tämän emännän.

**

Sydän pamppaillen jännityksestä valitsen numeron kännykkääni. Isäntä - mieheni - tekee tukihakemuspapereita ProAgrian neuvojan kanssa, ja minä selaan Faban myytäviä lehmiä-palstaa. Huomaan samalta tilalta myynnissä 8 lehmää ja mieheni käskee minua soittamaan myyjälle. Myyjä onkin vanha tuttu, jalostusneuvoja, joka kävi meidän seudullamme tuuraamassa kiireistä neuvojaa. Tuo ihminen muistaakin minut ja alkaa kertoa lehmistä. Myyntikikkanakohan kertonee, että kolmea lehmää on joku muukin kysellyt, ja pitäisi alkaa pian päättää, ostetaanko koko satsi vai menetetäänkö parhaat jollekin toiselle.

Päätän tinkiä hintoja, vaikka en siinä hyvä olekaan. Jännitän hirmuisesti, sillä tiedän, miten helppo mieheni on sanoa jälkikäteen, että olisi ollut parempi niin tai näin. Minä, näissä asioissa ainakin, niin kiltti ihminen taas en vaan millään ilkiä pyytää, tinkiä ja jankata, vaikka tottakai hintojen pienikin aleneminen olisi vain suotuisaa meille. Tarjoan reilusti pienempää summaa, jota jalostusneuvoja ei millään voi hyväksyä. Kuitenkin hän lupaa katsoa hintoja ja alkaa luetella alennettuja hintoja lehmä lehmältä. Lasken suhisten koko summaa ja pääsen lähes tarjoamaani. Käyn vielä pikaneuvottelun mieheni kanssa jalostusneuvojan odottaessa puhelimessa ja päätämme ostaa lehmät. Noin vain, lehmiä puhelimessa, kuin sika säkissä!!

Muutamaa viikkoa myöhemmin vietämme työntäyteistä päivää navetalla. Tänään on se päivä, jolloin lehmät saapuvat. 8 lehmää onkin muuttunut lopettavasta karjasta 14 lehmäksi, ostamme 6 lehmää enemmän, tilan emännän tarjottua vielä niitä toisia. Raahaamme navetassa parsimattoja paikoilleen, kiinnitämme viimeiset parsilaitteiden metalliputket, etsimme kaulaimet valmiiksi ja pian karja-auto seisookin pihassa. Usein ei auto tuo meillepäin lehmiä, yleensä lehmä tai pari laitetaan "korkealaitaiseen" kyytiin, teurastamolle.

Jännittäen ohjaan auton latomme ovelle ja ensimmäisten lehmien matka navettaamme alkaa. Tervetuloa Unika. Lehmillä on kiire ja ne ovat vähän säikähtyneitä vietettyään edelliset 7 tuntia karja-auton uumenissa. Amalia tulee seuraavana ja tukahdutan kikatuksen: aivan kuin harjoittelutilan korkeajalkainen Amalia olisi herännyt henkiin!! Äyrillä on kiiman pahin vauhti päällä, ja se on riehunut autossa niin, että Varpulta on katkennut osa sarvesta. Auton etuosa on kuin teurastuksen jäljiltä, kun sarvesta on tullut niin paljon verta. Verenvuoto kuitenkin tyrehtyy onneksi pian, eikä Varpu tunnu vammaansa pahemmin huomaavan.

Varpu-raukka ja katkennut sarvi :(

Yksi toisensa jälkeen saa oman paikkansa ja ihmetellen katselee vanhoja ja uusia kavereitaan. Anis joutuu yksinään omien lehmiemme keskelle, muut saavat olla vierekkäin tutuissa porukoissa. Entisen tilan emäntä on kirjannut paperille vieruskaverit ja lehmien tilanteen, joitakin luonteenpiirteitä kuten että Varjo on arka. Varjo on kaunein pitkään aikaan näkemäni ayshire, se tuo mieleeni lapsuuden ja mummolan lehmät. Uudet lehmät näyttävät aristokraateilta navetassamme, jonka useimmat asukit ovat nupoja.

Varjo epäluuloisena kameraa kohtaan. Laitumelta saa sitten parempia kuvia...

Aralia ja Alku

Äyri, Unika, Varjo, Äpyli, Arnikki, Amalia, Varpu, Vanamo, Överi, Ylläri, Alku, Anis, Aromi ja Aralia saadaan viimein kaikki paikoilleen ja me menemme kahville. Annamme uusien lehmien rauhoittua ensin hetken, ennenkuin aloitamme lypsyn. Arnikki ja Alku suhtautuvat lypsyyn rauhallisesti, samoin kaikki muut. Vain Aromi vetelee potkia lypsimet pois monta kertaa ja Äyri ripustautuu sarvineen lypsimiin niin, että tykytin hajoaa. Voi harmitus sentään! Kuitenkin huoltomiehemme on ajan tasalla ja lypsyn jälkeen saamme jo hakea korvaavan osan, jotta aamulla taas kaikki 7 lypsintä ovat lypsykunnossa. Äyri rauhoittuu, kun siirrämme sen kytkintä hieman reunempaan. Sillä on siis kiiman vauhdikkain vaihe nyt päällä.

Äyri

En ole koskaan lypsänyt navetassamme ( enkä muista, että muidenkaan navetassa ) näin montaa lehmää. Kaikki uudet ja vanhat lypsypaikkamme ovat täynnä ja lehmiä on nyt yhteensä 51. Laajentamatta tehty laajennus poiki siis 14 uutta lypsypaikkaa, jotka saatiin täyteen samalta lopettavalta tilalta hankituin lehmin.

Uudet parret ja uudet lehmät.

Raahaudun sisään tehtyäni kaikki muutkin hommat. Kello näyttää jo yli 22, ja huokailen, että kai tästä on oltava onnellinen. Tästä, että on kuitenkin töitä, joita tehdä, töitä, joita rakastaa. Kutsumusammattini. Tervetuloa uudet lehmät, uudet suvut ja seikkailut.