ilmaa keuhkoihini ja hengitän sitten rauhallisesti ulos. Pitelen kädessäni narua, joka on jo vähän rispaantunut, joistakin kohdista karhea, ja rakastan sydämeni kyllyydestä. Taluttamani hevonen päristää sieraimiaan rauhoittavasti ja venyttää päänsä ihan lähelle. Haistan kevään, vaikka ilta alkaa jo hämärtyä ja ilmassa on selvästi pakkasta. Taitavasti, itseään kolhimatta hevonen kääntyy parista tiukasta mutkasta, astahtaa tutuin sivuaskelin karsinassaan, odottaa rauhallisena, että otan siltä riimun pois, vaikka tiedän sen malttamattomana odottavan että pääsisi katsomaan ruokakuppiaan. Aikaisemmin päivällä hinkkasin juuriharjan ja veden kanssa nuo traktorin renkaista halkaisemalla tehdyt vesi- ja ruoka-astiat puhtaiksi, kärräsin neljä kottikärryllistä tiukkaan tallautunutta sontaa lantalaan ja tilalle uutta, metsälle tuoksuvaa sahajauhoa. Päästän kärsivällisen hoitohevoseni vapaaksi, sanon sille heipat ja suljen karsinan oven. Poljen pyörällä kotiini, kylmetyn vähän, mutta isän lämmittämä sauna korjaa tilanteen.

                                                                                             **

Vedän ilmaa keuhkoihini ja hengitän rauhallisesti ulos. Poni kipittää vieressäni ja kävelen reippain askelin sen vieressä. Tunnen pakahtuvani rakkaudesta, kun ponin profiili piirtyy pihalampusta heijastuvassa valossa selvänä siinä vierelläni. Jo aikuiseksi kasvanut esikoiseni vie viimeisiä vesiä talliin, kun minä taluttelen ponit yksi, kaksi tai kolme kerrallaan karsinoihinsa. Kävelen jo reippain askelin, ja osaan arvostaa kävelykykyäni ihan eri tavalla. Vuosi sitten tarvitsin kyynärsauvat, eikä vielä kuukausi sittenkään tilanne ollut sen parempi. Polvessani on todettu nivelrikko, ja herra tohtorien mukaan vain keinonivelleikkaus pelastaisi liikuntakykyni.
Kävelen märällä hiekalla, ja 1-vuotiaat ponit kiirehtivät ympärilläni. Ravistan yhden narua vähän, ja sen vauhti hidastuu selvästi. Ohjaan varmana siitä, mitä teen, ponit karsinaan ja lähden hakemaan seuraavaa. Yhtäkkiä päälleni valahtaa lämmin, kaiken kattava tunne: olen kiitollinen!

Lapsena kirjoitin hevosten nimiä vihkot täyteen, keksin omia ja askartelin pahvilaatikoista talleja. Haaveilin omista lehmistä ja hevosista ja olin vihainen syntyperälleni, joka tuomitsi minut asumaan kirkonkylällä. Halusin sieltä kauas pois, pois katulampun loisteesta, joka loimotti huoneeseeni myös öisin. Halusin nähdä tähdet.

Tänään pilvisenä iltana tähtiä ei näy, mutta minun tähteni ovat minun kanssani ilta-askareilla. Kyyneleet kihoavat silmiini, kun ne minun tähteni alkavat purra rauhallisesti heinää ja asettuvat yöpuulle. Kävelen pimentyneessä illassa myös Hätäapukissalaan, kodittomien kissojen kotiin, jossa minua tervehtii ensimmäisenä muutaman kesyimmän kissan partio. Ne arvaavat selvästi, mitä niille tuon ja parveilevat jaloissani. Minun tähtiä, nämäkin rakkaat. <3

#kiitollisuus