katsellen navetan ovelle. Navetasta kuuluu ketjujen kolinaa, lehmän ammumista ja välillä teräviä aikuisten ääniä. Karjakeittiön ovelta ohi ränsistyneen kasvihuoneen, ohi huussin, on tehty kuja, jossa rautalangoista roikkuu vaaleita lannoitesäkin riekaleita. Joku huutaa ja kohta sarvipää ilmestyy karjakeittiön ovelle, empii ja meinaa perääntyä. Ilmassa leijuu makea lannan tuoksu, kun lehmä ryntää horjuen ulos astuen kuin tyhjään. Kynnykseltä on maahan kunnon harppaus, eikä lehmä ole kävellyt kunnon askelia koko pitkään talveen. Häntä kohoaa ylös, ja lehmä ottaa ensimmäiset haparoivat laukka-askeleensa kesässä. - Ptruuuuuuuuuui, ptruiiiiiiiiiii, mummo kutsuu ja monet silmät ja kädet ohjaavat lehmän laitumelle navetan taakse. Toinen lehmä lasketaan ensimmäisen perään, se haistelee lajitoverinsa jälkiä, sontii lähes samaan paikkaan ja säntää laitumelle mölisten.

Hiehon ukki taluttaa rautaisilla päitsillä, ja se kaataa mennessään huolellisesti valmistellun kujan. - Soo, asetu! ukki komentaa, mutta miehet saavat tehdä kovasti töitä saadakseen hiehon laitumelle kahden lehmän joukkoon. Lehmiä vahdataan koko päivä, ja ukki purkaa navetasta laitumelle johtavan kujan. Harmaa, kellomainen paimenpoika naksuttaa laiskasti rautalangan luona. - Tuohon lankaan ei saa sitten koskea, minulle kerrotaan. - Siinä on sähkö.

 

Ranta-aita on piikkilankaa, ja sinne, josta pääsee myös Pikkumehtään, lehmät lasketaan jonakin toisena päivänä. Lehmien omituinen uloskulkureitti karjakeittiön kautta selittyy sillä, ettei niitä viedä koko kesänä navettaan, vaan ne lypsetään lypsykatoksessa navetan takana. Musta kuminen letku tuo lypsykoneelta paineilmaa ja tykytin tykyttää samalla tavalla kannukoneen kannessa sisällä ja ulkona. Lehmät ovat rauhattomia ensimmäisellä lypsyllä ulkona ja saan ripsua niitä koivuvitsalla, jossa on hennot suloiset alkukesän lehdet. - Elä nyt minua hosu, varoittaa mummo ja käskee minua kauemmas, kun ensikko potkii. Lehmät hamuavat vadista jauhoja lypsyn aikana ja minusta tuntuu, että olen maailman parhaassa paikassa.

**

Jännitän koko aamun, vaikka olenkin koulun päättäjäisissä. Esikoiseni saa peruskoulun päästötodistuksen ja minua itkettää toisesta lauluesityksestä asti. Vilkuilen välillä ystävääni, joka itkee vieressä kuopustaan. Tai onnesta. Liikutuksesta. Yksi elämän etappi on saavutettu. Valokuvia otettaessa otan esikoisesta kiinni ja rutistan kovasti. - Minun poika, äitin oma poika, mutisen liikuttuneena ja poika käskee minun "relata". - Elä ala täällä, äiti.

- Se puku sitten äkkiä narikkaan ja lehmän uloslaskuun, varoitan esikoistani, mutta kurvaamme kuitenkin kaupan kautta herkkuja päättäjäispäivän kahville. Kahvitellaan ensin ja sitten painutaan navetalle päästämään viisikymmenpäinen karjamme kesälaitumelle. Aidat on saatu valmiiksi eilen edellisvuodesta parannelluin versioin ja työnjakoa suunnitellaan. Aurinko paistaa seuranaan pieniä pilvenrepaleita ja tuuli on lempeä kuin lehmän henkäys. - Ptruuuuuuuuuuuiiiiiiiii, ptruuiiiiiiiiiiiiiiii, mieheni huutaa ja saa vastaansa monikymmenpäisen mölinäkuoron. Vanhemmat lehmät tietävät kyllä, mitä tänään tapahtuu. - Ptrrruuuuuuuuuuuuuui.

- Elä kehtoo huuattoo, sanon harmistuneena, ja siivoan käytäviltä pois turhat tavarat: lantakolat, turvesankot, liiveihin laitettavat sanomalehdet. Asettelemme pienkuormaimen estämään pääsyä latoon, viritämme narun edes pieneksi esteeksi ruokintapöydälle menoon ja alan päästää lehmiä. - Nouse Piika, pääset ulos. Vanha lehmä nousee ylös makuulta empien, asettuu vinoon helpottaakseen kytkimen irroitusta ja ampaisee matkaan, kun päästän sen irti. Piika tietää kyllä, missä on ovi ja mitä nyt tehdään. Haparoivin askelin se mittiloi sorkkansa ovella alemmas, rinteeseen, joka alkaa heti kynnykseltä. Puhelemme taas, että ovelle pitäisi valaa joku latta, jota pitkin niiden olisi helpompi mennä, ettei olisi niin jyrkkää. Joka kevät se on ollut tarkoituksena sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran on lehmiä laskettu.

Seuraavaksi pääsevät Riimi, Tuhkimo ja Elite. Elite ei meinaa mennä ulos ovesta, mutta menee kumminkin ja laukkaa kohta kauas toisten lehmien luo. Se palaa kuitenkin kymmeniä kertoja takaisin navetan taakse, eikä se tunnu osaavan alkaa syödä ruohoa. Ensimmäiset liivit joutuvat laitumellelaskun uhriksi, kun niitä kantava lehmä, Suosikki, kompastuu ovella. Liivit laahaavat hetken päässä sen perästä, mutta sen vauhti ei pysähdy sen vertaa, että ne saataisiin pois. Ensikot painuvat järveen ja yksi ui ison virran puolta pitkän matkaa. Hui, pelottaa ihan, miten moinen matka päättyy. Välillä lehmästä ei näy kuin sieraimet pinnalla, kunnnes sen jalat tapaavat taas maahan. Sieltä se nousee ilmeisen virkistyneenä ja jatkaa matkaansa muiden luo.

Elite melkein virrassa :)

Suosikki ( ruskea ) ja Aurora - suosikkiensikkoni - virrassa viilentelemässä :D

Seuraavien kanssa joudummekin tekemään enemmän töitä. Toiset hyppäävät narun yli ruokintapöydälle ja pari ensikkoa napsauttaa reippaasti langan läpi omille teilleen ulkona. Muutama ei mene ulos ovesta ei sitten millään, ja ne jätämme lopuksi suosiolla navettaan. Ylla keksii karata omille teilleen ja kipittää hirmuista kyytiä konehalliin. Pienellä painostuksella saamme sen pienestä kolosta kyntöauran vierestä matalan lautataapelin yli kuitenkin pois ja se jää tärisemään traktorin viereen. - Hae päitsinaru, huudan tyttärelle ja aikansa narua etsittyään hän palaa kovia kokeneen, moneen otteeseen solmitun narun kanssa. Pujotan narun varovasti ensin korvien yli, sitten lenkin turpaan ja Ylla rauhoittuu silminnähden. - Ei tästä ole laitumelle, talutetaan tämä navettaan, sanon esikoiselle, joka on ollut kanssani karkulaista metsästämässä. - Käy sanomassa isälle, että tulee.

Isä ei pääse kuitenkaan, kohti navettaa ja aitoja päin kirmailevat ensikot pitävät hänet kiireisenä laitumella. Päätän itse taluttaa lehmän sisälle, ja parilla melkein karkaamisella sinne päästäänkin. Laitan Yllan kiinni parteen ja merkkaan sen sinisellä värillä sen merkiksi, että sitä ei ainakaan näihin alkurutinoihin ulos päästetä. Ehkä sitten kesemmällä, kun toiset ovat rauhoittuneet. Sisälle jää myös Unnukka, joka on aiheuttanut aitojen rikkomisella ja vastarannalle uimisella harmaita hiuksia meille aiemmin. Nielen ylpeyteni ja jätän sisälle myös Ylpeän, joka ei yrityksistä huolimatta mene ulos ovesta yksin eikä kaverin kanssa. Myös Alli-ensikko seilaa navetassa siihen malliin, että se saa jäädä parteen. Ehkäpä niitäkin yritetään vielä.

Vilna, Tilnan tytär :)

Ajatus kutsuu kavereita.

Ensimmäinen Äyri.

Toinen Äyri - ja mistä johtuu, että meillä on kaksi Äyriä, vastaus on, lehmänostosta :)

Vanhat lehmät jo makoilevat ja/tai syövät. Vasemmalta Tilna, Vella ja oikealla vanhin lehmämme Piika. 

( Ja nolosti en tunnista näin kaukaa tuota yhtä tuossa Piikan ja Vellan välissä... meillä on monta samannäköistä... )

Hiehojen rantakaistaleaita on purettu ja lehmät pääsevät myös nauttimaan puista.

Tyttöjen 4H-ketjuvasikasta on kasvanut ensikkolehmä :) Ella siis tässä alamäessä.

Ulriikka etualalla vasemmalla, Ajatus pisimmällä menossa järveen.

Sorkka yltää vielä pohjaan.

Haaparannassa - tai Haapaniemen kärjessä paremminkin :)

Halutessaan lehmät pääsevät myös pieneen metsään. Luksusta, eikö?

Kun neljäkymmentäviisi lehmää juoksee, kävelee, syö, makaa laitumella tai kahlaa rantavedessä, katson navetan ovelta pellolle ja huokaisen. On se tämä vaan elämää. Lehmät ulkona, ihanaa! Ehdin hetkeksi ehkä sisälle lehmien rauhoituttua, syön ja tulen ottamaan niitä sisälle lypsyä varten.